Toimitusjohtajan tervehdys

Timo Martiskainen

Vuosi 2022 toi meille kaikille, myös Staralle, uusia isoja mullistuksia. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan loi epävarmuutta ja nosti niin rakennustarvikkeiden, polttoaineiden kuin energiankin hintaa.

Talouttamme rasitti myös rakentamisen töiden odottamaton väheneminen. Ylläpidon ja ympäristönhoidon töissä onnistuimme kuitenkin neuvottelemaan lisätilauksia. Lopulta tappiomme jäi pelättyä pienemmäksi.

Päivitimme keväällä strategiamme. Uuden strategian teemana on Rohkeasti uutta kohti. Se sopii hyvin aikaan, jolloin toimintaympäristömme muuttuu nopeasti.

Globaalien kriisien lisäksi toimintaamme vaikuttivat myös Helsingin kaupungin linjaukset. Helsinki ostaa jatkossa entistä enemmän töitä ulkoisilta markkinoilta. Sopeutamme toimintaamme väheneviin ostoihin kehittämis- ja tuottavuusohjelmalla. Vuonna 2022 saavutimme pääosin ohjelman ensimmäiset tavoitteet.

Kun työt vähenevät, vähenee myös henkilöstön tarve. Joillain staralaisilla työ väistämättä muuttuu. Ketään ei muutoksessa irtisanota, mutta henkilöstöltä edellytetään valmiutta kouluttautua uudelleen ja tarvittaessa siirtyä toisiin tehtäviin.

Kaupungin Sarastia-ongelmat haastoivat myös meitä. Henkilöstömme kärsi palkanmaksun virheistä, emmekä saaneet Sarastiasta kaikkia tarvitsemiamme raportteja. Esimerkiksi sairauspoissaolojen kehityksestä ei ole tietoa vuodelta 2022.

Suurten muutosten ja haasteiden keskellä onnistuimme kuitenkin ehkä tärkeimmässä tehtävässämme, asiakastyössä. Asiakastyytyväisyytemme nousi edelleen. Teemme jatkossakin kaikkemme ollaksemme Helsingin haluttu, ketterä ja kilpailukykyinen luottokumppani.

Kiitän Staran työntekijöitä, asiakkaita ja kumppaneita hyvästä yhteistyöstä.

Pidetään yhdessä Stadista huolta!

Timo Martiskainen
Toimitusjohtaja

Kuva: Otavamedia

Takaisin Staran vuosi 2022 -etusivulle >