Staralle jälleen Rakentamisen Laatu -sertifikaatti

Kaksi Staran työntekijää keskustelemassa työmaasuunnitelmista.
Kuva: Veikko Somerpuro

Helsingin kaupungin oma rakentamisen, ylläpidon ja logistiikan palvelutuotanto eli Staran toiminnan laatu on taas arvioitu. Vuoden 2025 auditoinnissa Stara sai jälleen Rakentamisen Laatu RALA ry:n sertifikaatin, joka on osoitus toiminnan tasosta ja laadukkuudesta. Sertifikaatti on voimassa vuoden 2026 loppuun.

Auditointikierroksella Staran vahvuuksiksi todettiin muun muassa toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten ja niiden vaikutusten tunnistaminen, asiakkuuksiin liittyvän nettosuositteluindeksin mittaaminen ja seuranta, työkohteiden ennakkosuunnitteluun panostaminen sekä dokumentaation hallinnan ja yhdenmukaistamisen huomiointi. Lisäksi todettiin, että osaaminen ja ammattitaito ovat Staran tekemisen keskiössä.

– Stara tekee jatkuvasti myös monipuolista kehitystyötä. Kehitämme edelleen etenkin dokumentinhallintaa sekä resurssien ja projektien suunnittelua ja hallintaa. Lisäksi olemme määrittämässä laatuperiaatteet, jotka näkyvät koko organisaation tekemisessä, sanoo Staran kehittämispäällikkö Pirjo-Riitta Kiiskinen.

RALA arvioi tekemistä monipuolisesti

RALA-sertifikaatti kattaa Staran palvelutuotannon laajasti. Siihen sisältyvät talonrakentamisen pääurakointi, väylärakentamisen pääurakointi, viher- ja ympäristörakentamisen pääurakointi, viheralueiden hoidon pääurakointi ja hoito- ja ylläpitotöiden pääurakointi.

Stara sai RALA-sertifikaatin ensimmäisen kerran vuonna 2018. RALA-sertifiointi on rakennusalan erityspiirteet huomioon ottava arviointimenettely, joka perustuu yrityksen johtamisjärjestelmän auditointiin. Vuosittain toteutettavilla seuranta-arvioinneilla varmistetaan, että toiminta täyttää sertifioinnin vaatimukset ja sovittuja menettelyjä sovelletaan käytännössä. Kuluvan vuoden seuranta-arvioinnit pidettiin kesäkuussa.