Toimitusjohtajan terveiset
Staran vuosi 2023 sisälsi sekä isoja onnistumisia että uusia haasteita.
Saavutimme kehittämis- ja tuottavuusohjelman yli viiden miljoonan euron säästötavoitteet samaan aikaan, kun kunnossapidettävä alueemme pieneni ja rakentamisen tilaukset vähenivät. Isoista aluemuutoksista huolimatta onnistuimme työllistämään kaikki työntekijämme lisätöiden avulla.
Rakentamisen kustannukset nousivat merkittävästi. Otimme käyttöön hankintojen uuden kategoriamallin, jolla tavoittelemme jatkossa vuosittain miljoonien eurojen säästöjä. Saimme hankinnoissa huomattavia kustannussäästöjä jo vuonna 2023 minikilpailutuksia lisäämällä.
Teimme myös palvelujemme uudistamiseen tähtäävän selvityksen, jonka pohjalta tunnistimme merkittävän säästöpotentiaalin. Selvitimme yhteistyössä asiakkaidemme kanssa, mikä kussakin Staran palvelussa on kustannustehokkain ja Helsingin kaupungille eniten lisäarvoa tuova tapa tuottaa kyseinen palvelu.
Logistiikkakeskuksen volyymi kasvoi uusien kaupunkiasiakkaiden myötä, ja ympäristönhoito solmi uuden viisivuotisen sopimuksen kaupunkiympäristön toimialan kanssa.
Staran asiakastyytyväisyys säilyi korkealla tasolla, ja sitä kuvaava suositteluindeksi oli 42,6. Asiakkaidemme mukaan erityisesti Staran tuote- ja palveluvalikoima, työn laatu ja jälki sekä palvelualttius ovat erinomaisella tasolla.
Näistä lähtökohdista kehitämme palvelujamme ja kilpailukykyämme myös vuonna 2024. Olemme Helsingin luottokumppani ja jatkuvuuden turvaaja kaikissa olosuhteissa.
Kiitän Staran työntekijöitä, asiakkaita sekä kumppaneita hyvästä yhteistyöstä.
Pidetään yhdessä Stadista huolta.
Timo Martiskainen
Toimitusjohtaja
Kuva: Otavamedia
Takaisin Staran vuosi 2023 -etusivulle >