BLOGI: Maanviljely on muutoksessa globaalisti

Lähes koko maailmassa maanviljely on vuosikymmeniä perustunut – ja perustuu usein edelleen – voimakkaaseen maan muokkaukseen ja ulkoisiin ostettuihin tuotantopanoksiin kuten glyfosaatin ja lannoitteiden käyttöön. Kumpikaan näistä tavoista ei ole ongelma oikein käytettynä.

Puimuri puimassa viljaa.

Lähes koko maailmassa maanviljely on vuosikymmeniä perustunut – ja perustuu usein edelleen – voimakkaaseen maan muokkaukseen ja ulkoisiin ostettuihin tuotantopanoksiin kuten glyfosaatin ja lannoitteiden käyttöön. Kumpikaan näistä tavoista ei ole ongelma oikein käytettynä.
Sen sijaan maatalouden suurimmat ongelmat ovat ravinteiden karkaaminen vesistöön ja hiilen karkaaminen ilmakehään. Vielä muutama vuosikymmen sitten lokakuisessa sumuisessa aamussa kiiltelevä paljas kyntöviilu oli ylpeyden ja tarkan isännän merkki. Valitettavasti silloin ei tiedetty sen aiheuttamista harmeista ympäristölle.

Nyt olemme siirtymässä kohti sellaista maanviljelyä, joka ei ole ympäristölle rasite vaan ratkaisee ympäristön ongelmia. Tavoitteena on maatalous, joka kasvattaa puhdasta ruokaa, ei päästä valumia vesistöön ja sitoo hiiltä maaperään enemmän kuin vapauttaa sitä. 

Toimenpiteet tämän saavuttamiseksi eivät ole isoja, eivätkä aiheuta kohtuuttomia kuluja tai konekannan uusimista kokonaan. Muutos tuotantotavassa vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta, sillä muutokset maaperässä tapahtuvat hitaasti.

Siirtyminen uuteen viljelytapaan tapahtuu vaiheittain 

Kun vuosien aikana maata on voimakkaasti muokattu, lannoitettu eikä viljelykiertokaan ole ollut oikein ajan tasalla, aiheuttaa se maaperän ”sairastumisen”. Maan sairastamisesta kertovat muun muassa tiivistymät, alhainen multavuus tai huono ravinnetasapaino. 

Kun näitä asioita aletaan korjata, ensimmäiseksi tulee tarkastaa, onko pellossa rakenteellisia ongelmia. Myös ojituksen kunto ja maan happamuuden (pH-arvon) ja kationinvaihdon magnesium-kalsiumsuhde tulee tarkastaa. Mikäli näistä ei löydy ongelmia, siirrytään maan kannalta tärkeimpään asiaan, eli siihen, että maan tulee kasvaa koko ajan. 

Pellolla tulee kasvaa aina vähintään yksi kasvi, mieluummin useampia kerrallaan, ympäri vuoden. Kasvu on edellytys kaikelle hiilen sidonnalle ja elämälle maaperässä. Ja mitä pidempään on kasvua, sitä enemmän kasvi sitoo hiiltä.   

Hiilensidonnan lisäksi kaikki vihreänä kasvavat kasvit keräävät ravinteita, toimivat siis kerääjäkasveina. Ravinteet ovat sitoutuneet kasviin eivätkä ole maassa liukoisessa muodossa. Ravinteet myös pysyvät talven yli kuolleessa kasvimassassa ja alkavat vapautua vasta keväällä ilmojen lämmettyä. Näin kerääjäkasvit ehkäisevät maan nopeaa lämpenemistä, kuivattavat maata ja mikä tärkeintä, sitovat juurillaan maahiukkasia kiinni eli vähentävät eroosiota ja pintavaluntaa.

Maan muokkaaminen on toinen oleellinen asia. Muokkaaminen tulee kohdistaa vain matalaan kerrokseen, jolloin kasvijätteet eivät päädy maan syvempiin ja hapettomiin kerroksiin. Näin ne ovat pellon aktiivisessa kerroksessa, joka ruokkii maan eliöstöä ja pitää pellon elävänä. Toisaalta muokkaus voidaan kohdistaa myös kaikkien aikaisempien kerrosten alle, mikäli maassa havaitaan tiivistymä – kuitenkaan sekoittamatta maata. Toisin sanoen kyse ei ole muokkauksesta vaan tiivistymien poistosta. Tosin tulevaisuudessakin peltoja tultaneen muokkaamaan ja kyntämäänkin, mutta vain jos se on perusteltua ja muuta järkevää vaihtoehtoa ei ole. 

Huono ravinnetasapaino on myös eräs oleellisimpia ongelmia kasvien kasvussa. Eli lannoitusta tulee tehostaa! Tämän sanominen aiheuttaa yleensä negatiivisia tunteita ihmisissä. Eikö lannoituksen tehostaminen aiheuta lisää valumia vesistöön? 

Tällä hetkellä viljelemme Tuomarinkylän kartanon korkean viljavuusluokan mailla, jossa typpeä ja fosforia vapautuu maan luontaisen rappeutumisen eli kationinvaihdon ansiosta vuosittain liukoiseen muotoon ja siten kasvien käyttöön. Yhden hivenravinteen puutos puolittaa satotason, jolloin kasvit eivät voi käyttää maassa olevia ravinteita, vaan ne jäävät maaperään alttiiksi valumille. 

Toisin sanoen: lisäämällä lannoitusta voidaan säästää luontoa ja estää valumia vesistöön. Jotta tämä onnistuu, täytyy kuitenkin olla oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja käyttää oikeaa lannoitetta. Tämän keinon lisäksi tulemme Tuomarinkylän kartanolla lannoittamaan maata typensitojakasveilla, jotka sitovat ilmasta niin typpeä kuin hiiltäkin. 

Lannoituksen tehostaminen ei siis tarkoita lannoituksen lisäämistä, vaan niiden ravinteiden lisäämistä, joita ei pellosta löydy. Mikäli pellossa on isoja määriä jotain ravinnetta, voidaan sen lannoittamista vähentää eli siirtyä niin sanottuun ylläpitolannoitukseen tai lopettaa se kokonaan. 

Tulevaisuudessa pellot ovat vihreinä ympäri vuoden?  

Kun maa kasvaa koko ajan, oli kasvi sitten viherlannoitusnurmi, syysvilja tai viljan sängessä näkyvä kerääjäkasvi, yksi asia on ulkoilijankin mielestä erilainen. Lokakuussa kiiltävää kyntöviilua ei näykkään, vaan maa on vihreä talveen asti. Jos ja kun Etelä-Suomessa ei talvea tule, saattaa pelto olla vihreä kevääseen asti. 

Kesäisin Tuomarinkylän pelloilla kasvaa viljakasveja, mutta osa pelloista on viherlannoitusnurmella. Syksyisin puinnin jälkeen viljakasvit poistuvat pelloilta ja kerääjäkasvit alkavat vallata alaa. Käyttämämme kerääjäkasvi Italian raiheinä muuttaa keltaisena kuultavan sängen kelta-vihreäksi.  

Maanviljelyä Helsingissä

Alue jota Stara Tuomarinkylässä viljelee, on ulkoilualue, jota hoidetaan maatalouden keinoin. Tästä syystä alueen päätuote ei ole vilja vaan maisema. Kartanoalueen historiaa tulee vaalia niin, että pellot ovat hyvin hoidettuja ja näyttävät kartanoon sopivilta. Kitukasvuinen ja huonosti hoidettu lohko ei näyttänyt muutama sata vuotta sitten hyvältä kartanomiljöössä eikä se näytä siltä tänä päivänäkään.

Vaikka Staralla ei ole satojen osalta velvoitetta Tuomarinkylän kartanon mailla, se ei tarkoita, että me staralaiset tekisimme työt huonosti. Kun kasveja kylvetään, on selvää, että niistä täytyy pitää huolta. Se on ainoa tapa, jolla maisema pysyy miellyttävänä. 

Se, että viljan tuotanto on vain sivuvirta ei tarkoita sitä, että emme voisi saada hyviä satoja, koska luonnon huomioiminen ja hyvät satotasot eivät ole toistensa vastakohta. Päinvastoin, ne ovat toistensa ehtoja. 

Aleksi Kankare

Kirjoittaja toimii vastaavana luontomestarina Tuomarinkylän kartanolla ja on koulutukseltaan agrologi. Hän viettää vapaa-aikaansa perheen kanssa ja hoitaen kotitilaa