Haltialan tila luopuu ikääntyneestä ylämaankarjasta
Sosiaalisessa mediassa on ollut useita huolestuneita postauksia Haltialan tilan ylämaankarjasta. Postauksissa on kysytty, miksi Haltiala luopuu ylämaankarjasta.

Haltialan tilan toimintaa hoidetaan eläinten hyvinvointi edellä. Haltialan ylämaankarja on iäkästä: tilalla on tällä hetkellä neljä yli 10-vuotiasta lehmää. Erityisesti lauman johtajalehmällä on ollut liikkumiseen liittyviä vaivoja. Vanhuus on tuonut myös muille lauman jäsenille vaivoja. Siksi eläimet on päätetty lopettaa, ennen kuin niille alkaa tulla suurempia kipuja ja kärsimystä.
Johtajalehmän poistaminen näin vanhasta laumasta olisi kyseenalaista, eivätkä kolme jäljelle jäänyttä lehmää enää muodostaisi varsinaista laumaa. Myös vanhojen eläinten siirto uusiin laumoihin olisi kyseenalaista, sillä siirrot aiheuttavat kovaa stressiä jo nuorillekin lehmille.
Staran palvelupäällikkö Katri Virtanen toteaa, että eläinten vaihtuminen on normaalia maatilan elämää. Haltialan tilalla on ylämaankarjasta luopumisen jälkeen edelleen muunrotuisia lehmiä. Tällä hetkellä Haltialassa on kuusi muunrotuista aikuista ja kolme nuorta lehmää. Lehmien lukumäärän odotetaan kasvavan tämän vuoden aikana.
– Haltialaan on syntymässä ainakin yksi vasikka. Lisäksi tilalle syntyy keväällä karitsoja aiempien vuosien tapaan, Katri Virtanen sanoo.
Ylämaankarjasta luopuminen ei liity Helsingin kaupungin tekemään selvitykseen, jossa kartoitetaan vaihtoehtoja Haltialan tilan tulevaisuudelle.