Talvien lumikuormissa huimia eroja – Staran ensilumikisassa arvuutellaan, milloin lumi sataa Helsingissä

Talvi 2021–2022 oli poikkeuksellisen luminen Helsingissä. Lumikuormia kertyi 120 000, kun sitä aiempana – myös kovalumisena talvena – niitä tuli 103 000. Staran ensilumikisassa arvuutellaan päivää, jolloin lumitöihin tarvitaan aura-autoja.

Ensilumi kisan kuvassa Staran aura-auto
Milloin Staran aurausautot ilmestyvät katukuvaan tänä talvena? Vuoden 2021 tammikuussa Jätkäsaaressa näytti tältä. Kuva: Veikko Somerpuro Kuva: Veikko Somerpuro

– Aurausta vaativa ensilumi on Helsingissä satanut useimmiten marraskuun puolivälin jälkeen. Ääripäästä toiseen vaihtelevat talvet tekevät talvihoitoon varautumisesta haasteellista kalusto- ja henkilöstömitoituksen kannalta. Muistan talven, jolloin lunta aurattiin marraskuulta liki vappuun saakka. Tuolloin lumikuormia kertyi noin 340 000. Talvena 2019–2020 aurauskalustoa ei puolestaan käytännössä tarvittu juuri lainkaan, yksikönjohtaja Ville Alatyppö Starasta sanoo.

Ensilumikisan voittajalle suksipaketti

Staran perinteisessä kisassa arvuutellaan päivää, jolloin aurausta vaativa ensilumi sataa Helsinkiin. Oikein arvanneiden kesken arvotaan vapaavalintainen suksipaketti.

Kisan sääntöjen mukaan ensilumi katsotaan sataneeksi, kun kolme Staran kuudesta hoitopiiristä ryhtyy lumitöihin. Aura-autoja tarvitaan, kun sulamatonta lunta kertyy maahan viitisen senttiä. Viime talvena kisa ratkesi jouluaaton kunniaksi 24. joulukuuta, kun lumitöitä tehtiin ympäri Helsinkiä auraamalla pääkadut ja tärkeimmät kävelyn ja pyöräilyn reitit. Tämän jälkeen lumitöissä koitti rauhallisempi aika, kunnes lunta alkoi sataa kerralla isoja määriä.

Kilpailuun voi osallistua verkkolomakkeella.

Ensilumikisan vastausaika päättyy perjantaina 25. marraskuuta 2022. Jos ensilumi aurataan ennen vastausajan päättymistä, hyväksytään viimeistään lumisadetta edeltävänä päivänä saapuneet vastaukset. Jos vastaaja jättää arvauksia useamman kuin yhden, vain ensimmäinen arvaus otetaan huomioon. Jos lunta ei sada koko talvena, voittaja arvotaan keväällä kaikkien vastanneiden kesken.

Liukasta jo ennen ensilunta

Lumettomana aikana Staran talvikunnossapito keskittyy liukkaudentorjuntaan. Alatyppö kehottaa varovaisuuteen liikenteessä jo nyt, sillä tienpinnat ovat liukkaita heti yöpakkasten alettua. Myös kaduille putoavat lehdet voivat lisätä liukkautta.

– Pidämme kadut turvallisina ja ajokunnossa liukkaudentorjunnalla eli hiekoittamalla ja välillä suolaamalla.

Tällä hetkellä Stara hoitaa 2/3 Helsingin katujen talvitöistä. Yksityiset urakoitsijat vastaavat lopusta. Haastavimmat lumityöt kantakaupungin kapeilla ja täyteen pysäköidyillä kaduilla ovat Staran vastuulla.

Kovien lumisateiden aikaan työt priorisoidaan niin, että asuntokatujen vuoro tulee pääkatujen ja joukkoliikennekatujen jälkeen. Yhä uuden lumen sataessa syrjäisempien asuntokatujen auraus väistämättä viivästyy.