Tulvametsä ja uusia katuja – kurkistuksia Staran kesän työmaihin
Kesällä Helsingissä tapahtuu paljon – myös työmailla. Tänä keväänä ja kesänä voit bongata meidät esimerkiksi rakentamassa Kallion kesäkatuja, tekemässä tulvametsää Hallainvuoreen ja uusimassa puistoja. Tässä muutamia rakennuskohteitamme.

Kallion kesäkadut
Kallion Porthaninkadun, Fleminginkadun ja Vaasankadun varrelle rakennetaan noin kilometrin verran kesäkatuja, joille ihmiset voivat tulla oleilemaan ja viihtymään. Stara rakentaa alueen ja vastaa siitä liikennejärjestelyistä kalusteisiin ja istutuksiin. Alue valmistuu Helsinki-päivään 12.6. mennessä.
Stara tuo kesäkaduille muun muassa noin 200 erilaista istutusruukkua, noin 150 istutettavaa puuta ja pensasta sekä noin sata metallista moduulikalustetta, joissa on penkkejä ja istutusaltaita. Lisäksi alueelle tulee noin 30 puista kierrätyskalustetta sekä noin 35 terassikoroketta, joissa on taidetta, penkkejä, keinuja ja riippumattoja. Toukokuun lopulla Stara istuttaa alueelle yli 6 000 kesäkukkaa.
Hiekkajaalanpuisto ja Linnanpellonpuisto
Kaupunkilaiset toivoivat OmaStadi-äänestyksessä Itä-Helsinkiin lisää kukkaloistoa ihmisille ja pölyttäjille. Nyt Stara uudistaa Vuosaaren Hiekkajaalanpuiston ja Mellunkylän Linnanpellonpuiston. Molemmat työmaat valmistuvat juhannukseen mennessä.
Stara rakentaa Hiekkajaalanpuiston takaosaan noin 40 metriä pitkän ja 15 metriä leveän istutusalueen, jonne on tulossa satoja pörriäisiä houkuttelevia perennoja. Lisäksi Stara istuttaa paikalle noin 120 pensasta ja syksyllä kukkasipuleita. Puistoon tuodaan myös penkkejä ja rakennetaan graniittikivireunainen kivituhkakäytävä. Linnanpellonpuistossa Stara tuo puiston graniittikivireunoille kuusi kasviallasta. Puistoon istutetaan muun muassa musta-marja-aroniaa, piha- ja jalosyreeneitä sekä perennoja ja neljä koristeomenapuuta. Syksyllä molempiin puistoihin istutetaan kukkasipuleita.
Hallainvuoren tulvametsä
Toukokuussa Stara viimeistelee Hallainvuorelle rakennettavaa tulvametsää. Runsaammat vesisateet ovat aiemmin tulvineet osaan alueen rakennuksista. Nyt paikalle on tehty virtausta säätelevä rakenne, joka patoaa hulevedet rankkasateella metsään. Alueen ulkoilureittiä on korotettu hieman, jotta se ei katkea veden padottuessa. Lisäksi katuvalopylväitä on uusittu.
Lisähaastetta työmaalle on tuonut ulkoilureitin toisella puolella sijaitseva luonnonsuojelualue. Sen läheisyys on vaikuttanut työmaakaluston ja -koneiden valintaan. Lisäksi työmaa-alueella on kaadettu mahdollisimman vähän puita, ja se on pyritty pitämään luonnontilaisena.
Suezinkadun katu- ja rantatyömaa
Jätkäsaaren Suezinkadulla Stara rakentaa kunnallistekniikkaa kadun alle. Paikalle on jo asennettu muun muassa virtausmittauskaivo, hulevesilinja, vesijohtoja, imujäteputki sekä sähkökaapeleiden ja valaistuksen suojaputkia.
Kesäkuussa Suezinkadun päähän veden äärelle asennetaan laiturirakenteita. Rannan nykyinen laituri on metrin katutasoa matalammalla, ja Stara rakentaa yhteyden kadun ja laiturin välille. Laituritöiden lisäksi rannassa tehdään puistoalueen esirakentamista. Tulevaa puistoa varten tehdään vesijohdot, viemärit, imujäteputket sekä yhteys kaukolämpöverkkoon. Istutuksiin valmistaudutaan tekemällä kantavat kasvualustat.
Stansvikinkallion katutyömaa
Stansvikinkallion katutyömaalla Stara rakentaa Pitkäluodonkadulle, Varisluodonkadulle, Stansvikinkallionpolulle ja Kaivoskallionpolulle yhteensä noin 500 metriä katuinfraa. Kohteessa urakoidaan vesihuoltoa ja kaukolämpöä sekä Helen Sähköverkon ja eri teleoperaattorien kaapelinsuojaputket. Myös tällä työmaalla alueella sijaitseviin taloihin on tulossa imujätejärjestelmä. Toukokuun loppupuolella Stara aloittaa kadunrakennekerrosten noston ja asfaltoinnin.
Stansvikinkallion puistoraittia aletaan louhia toukokuun alkupuolella. Kaikki Stansvikinkallion katutyöt valmistuvat lokakuussa.
Leikkipuisto Viiri
Pikku Huopalahdessa Stara jatkaa Leikkipuisto Viirin peruskorjausta. Remontissa leikkivälineet ja pihan pinnat uusitaan. Korjaustyöt tehdään perusteellisesti leikkialueen pohjatöistä ja salaojituksista lähtien. Myös alueen valaistukset uusitaan ja paikalle tuodaan uusia istutuksia. Leikkipuiston skeittipaikan vieressä oleva jalkapallokenttä muutetaan tekonurmipintaiseksi.
Tavanomaisempien leikkivälineiden lisäksi puistoon on tulossa makaavaa peikkoa esittävä liukumäki ja tammenterhoa esittävä kiipeilytelineen ja liukumäen yhdistelmä. Leikkipuistorakennuksen vierelle on tulossa parimetrisiä tolppia, jotka ruiskuttavat ilmaan kosteaa sumua ja viilentävät leikkijöitä hellepäivinä. Leikkipuiston peruskorjaus valmistuu elokuun alussa.