BLOGI: Terveydenhoito on sairaanhoitoa edullisempaa myös kuntatekniikassa

Oletko ajatellut, miten aamurutiineihisi vaikuttaisi se, että hanasta ei tulisikaan puhdasta vettä ja vesiklosetti ei toimisi? Tai kadut ja tiet eivät olisikaan valaistu, siivottu ja aurattu? Entä jos roska-astia olisi jatkuvasti ääriään myöten täynnä ja tuoksuisi tunkiolle?

Staran tiekarhu auraamassa.


Harva meistä osaa arvostaa sitä, kuinka yltäkylläinen ja turvattu elämämme täällä Suomessa nykyisin on. Yhteiskunnallisessa keskustelussa osaamme olla huolissamme peruspalveluiden kuten terveydenhuollon toimivuudesta. Mutta nekään eivät toimi suunnitellusti, jos jossakin yhteiskunnan ydintoiminnoista on häiriö.

Ydintoiminnoilla tarkoitan toimivaa kuntatekniikkaa – vesihuoltoa, sähkönjakelua, katuja ja teitä, puistoja ja viheralueita sekä jätehuoltoa. Nämä ovat suurimmalle osalle ihmisistä itsestäänselvyyksiä. Kaikkien näiden jatkuva toimivuus on elinehto nyky-yhteiskunnalle. Koska viimeksi olemme olleet huolissamme ydintoiminnoista?

Kuntateknisten verkostojen toiminnasta vastaavat hiljaiset puurtajat. Yksinkertaistettuna meidän tärkein tehtävämme on auttaa muita ihmisiä heidän arkensa sujumisessa. Ketjuun liittyy tuhansia ammattilaisia – maanmittaajia, arkkitehtejä, insinöörejä, puutarhureita, aura-auton ja jäteauton kuljettajia, vain muutamia mainitakseni. Jokainen heistä on läheisessä yhteistyössä asukkaisiin ja kuuntelee heidän tarpeitaan.

Moni saattaa ajatella, että nämä toiminnot ovat auringonlaskun toimialoja. Miten tiet, kadut ja vesiverkostot ovat mukamas kehittyneet yli sata vuotta keksimisensä jälkeen?

Tällä hetkellä toimialaamme vaikuttavat käytännössä kaikki megatrendit kaupungistumisesta ilmastonmuutokseen ja globalisaatiosta digitalisaatioon, kiertotaloutta ja asukkaiden osallistamista unohtamatta. Käytössä ovat jo suunnittelusta rakentamiseen mm. konenäkö, virtuaalinen kaupunki, lasermittaukset. Monissa kaupungeissa on otettu käyttöön esimerkiksi kaupunkipyörät, melua vaimentavat asfaltit ja moniastiakierrätys. Kuskittomat ajoneuvotkin tarvitsevat omanlaisensa tieympäristön ja sitä valmistellaan jo vauhdilla. Meidän pitäisi osata ennakoida, millainen yhteiskuntamme on kymmenen ja jopa sadan vuoden päästä. Aika haaste, eikö?

Tiesitkö, että veronmaksajien suurin yhteinen omaisuus on juurikin edellä mainituissa ydintoiminnoissa tai että suurin osa Suomen bruttokansantuotteesta kulkee näitä pitkin? Iso osa omaisuudesta on rakennettu 1950-1970-luvuilla ja ne ovat tulossa käyttöikänsä päähän. Kuntalaisille tämä näkyy konkreettisesti esimerkiksi siltaremontteina. Jos näitä peruskorjauksia ei tehdä ajoissa, on niiden korjaaminen myöhemmin paljon kalliimpaa. Terveydenhoito on paljon edullisempaa kuin sairaanhoito – sama sanonta pätee tässä.

Ilman systemaattista ja suunnitelmallista omaisuudenhallintaa ja siihen perustuvaa korjausvelkaohjelmaa kunnissa sijaitseva kansallisomaisuus rapistuu väistämättä käsiimme. Omaisuudenhallinta on kokonaisuus, jossa toimialamme tarvitsee merkittävän kehitysaskeleen. Valtio on ottamassa kyseistä ja välttämätöntä askelta. Täytyy toivoa, että mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Ilman jatkuvasti toimivaa ja kehittyvää kuntatekniikkaa ja infrastruktuuria arki ei suju nykymallilla – saati sitten tulevaisuudessa.

Ville Alatyppö

Kirjoittaja on kuntatekniikan ja infra-alan monihattuinen kansainvälinen konkari sekä Helsingin ydintoimintoihin intohimoisesti suhtautuva maalaisjärkinen insinööriplanttu, joka virkatyössä käyttää titteliä kaupunkitekniikan ylläpidon yksikönjohtaja.