BLOGI: Tuottavuutta rajoja rikkomalla
Kunnissa tuskaillaan sitä, kuinka palveluiden taso voitaisiin säilyttää samalla kun etsitään säästökohteita. Tässä meillä on kaksi ydinhaastetta, joista toinen on tiedon jakaminen laajasti ja toinen on kuntatekniikan erilaiset käytännöt. Kunnat ovat erilaisia ja siksi yhdelle onneton ratkaisu voikin olla toiselle lottovoitto. Joskus toimiva ratkaisu voi löytyä omasta kunnasta, mutta eri sektorilta – kannattaa kurkistaa aidan toiselle puolelle.
Verovaroilla kustannetun julkisen kuntateknisen palvelun toimintaa leimaa perinteisyys ja totutut tavat, siitä huolimatta, että vaatimuksena on tuottavuuden ja kustannustehokkuuden parantaminen työn laadun kärsimättä. Tuottavuutta voi saada nostettua juustohöyläämällä jokaisen selkänahasta eli tekemällä nykytyöt pienemmillä resursseilla. Tiettyyn rajaan saakka tämä onnistuu, mutta epäilen, että ero mahdolliseen kustannustehokkaaseen toimintaan on liian suuri.
Höyläyksen jälkeen tarvitaan kokonaan uudenlaista ajattelua ja kokeiluja, joilla järjestää julkinen kuntatekniikan palvelu uudella tavalla. Pilotteja suunnitellaan ja tehdään eri kaupungeissa. Kuntatekniikan ala voisi helposti olla yksi tuottavuuden edelläkävijöistä kuntasektorilla.
Tiedon jakaminen haasteena
Ongelmamme on, että nyt jokaisen kunnan tekninen sektori käyttää rahaa ja resursseja kehittääkseen omanlaisensa ja uuden tuottavuuden parantamismallinsa. Käytän tarkoituksella sanaa ongelma, koska asia on minullekin veronmaksajana ongelma. Väitän, että suuri osa tästä rahasta voitaisiin säästää ja käyttää vaikkapa perustehtävän hoitoon, eli veronmaksajien tarvitsemaan palveluun. Kahdenkymmenen suurimman kaupungin KEHTO-foorumi on yksi hyvä esimerkki siitä yhteistyöstä, jolla voidaan yhdessä tutkia ja kokeilla uusia malleja. Vastaavan kaltaisella yhteistyöllä myös pienemmät kunnat voivat löytää juuri heille sopivia malleja.
Miten tätä ongelmaa voitaisiin lähteä ratkomaan? Miksi Suomen kuntien teknisen sektorin pitää itse keksiä pyörä jatkuvasti uudelleen? Olemme ongelman ytimessä – me tiedostamme kaikkialla saman ongelman, mutta emme sitä, onko joku jo keksinyt siihen yksinkertaisen ratkaisun. Siitä syystä verorahoja käytetään ”kehittämisen tyhjäkäyntiin”.
Suurin haasteemme on tiedon jakaminen. Meillä on kaksi ydinhaastetta, joista tärkein on tiedon jakaminen laajasti. Toinen haaste on kuntatekniikan erilaiset käytännöt. Tartun tässä kuitenkin ensimmäiseen haasteeseen: Joku saattaa käydä ulkomailla opintomatkalla ja havaitsee jonkin toimivan seikan, mutta se ei toimikaan kotikunnassa. Seikka voisi kuitenkin toimia kymmenissä muissa kunnissa, mutta siellä ratkaisusta ei tiedetä – eikä saada tietää, ellei kuntatekniikan sektorilla ole kanavaa, josta tiedon voisi saada. Kaikkien ei ole järkevääkään lähteä etsimään ulkomaailmasta samaa ratkaisevaa tietoa.
Yksinkertaisia ratkaisuja voi löytää myös toiselta toimialalta. Esimerkiksi pelastustoimi on osoittanut erinomaista kyvykkyyttä toiminnan tehostamisessa laadun parantuessa. Kannattaisiko meidänkin katsoa hieman omista siiloistamme ulos? Omasta kunnastakin voi löytyä hyviä käytäntöjä ”korttelin päästä” ja käytännössä maksutta. Ei muuta kuin aktiivisesti ulkoilemaan ja tutustumaan eri toimialojen käytäntöihin! Saattaa olla, että vastapuolikin saa jotain uutta lyhyestäkin tutustumiskäynnistä.
Kuntien tekninen sektori hakee osaltaan ratkaisuja tuottavuuden nostoon. Juustohöyläys ei kuitenkaan ole enää ratkaisu, vaan tarvitsemme uudenlaista ajattelua. Kehittämällä yhteistyöverkostoja ja avointa tiedonjakamista voimme saavuttaa parempia tuloksia säästövaatimuksien paineessa, ilman että kuntalaisten veroeuroja käytetään päällekkäiseen kehittämistyöhön.
Ville Alatyppö
Kuntatekniikan ja infra-alan monihattuinen kansainvälinen konkari sekä Helsingin ydintoimintoihin intohimoisesti suhtautuva maalaisjärkinen insinööriplanttu, joka virkatyössä käyttää titteliä kaupunkitekniikan ylläpidon yksikönjohtaja.
