BLOGI: Käsin tehty kaupunki
Saimme taannoin lukea iltapäivälehdestä erään suomalaisen kaupungin suuresta katutyöstä. Kun kaikki muu oli valmista, urakoitsijan työntekijä oli vielä massannut valmiiseen asfalttiin merkintöjä. Kaupunkilaiset olivat hämmästyneet: nopeusrajoitus- ja latauspistemerkinnät olivat rosoisia ja kömpelöitä, ne näyttivät enemmän piittaamattomilta huitaisuilta kuin liikenneympäristöön kuuluvalta siistiltä grafiikalta.
Toimittaja haastatteli urakoitsijan edustajaa, joka totesi, että jälki saa kelvata, eihän katurakentaminen mitään taidetta ole.
Ei niin, mutta käsityötä se on.
Kunnioitus rakentajien käsityötaitoa kohtaan on suomalaisessa rakentamisessa vähentynyt. Yksittäistä rakentajaa ei palkita taitavasta työstä. On vältettävä ”ylilaatua” ja tehtävä juuri sen verran hyvää jälkeä, ettei kukaan älähdä.
Viimeisen viidentoista, kahdenkymmenen vuoden aikana Suomen työmaat ovat saaneet suuren osan työvoimastaan muista EU-maista ja EU:n ulkopuoleltakin. Suomenlahden yli tulee tietysti taitaviakin miehiä – tunnen monia ja teen heidän kanssaan mielelläni töitä – mutta jos rekrytointiperuste on työntekijän halpuus, eivät kädentaidot ole rakentajaa haettaessa etusijalla.
Ei pelkkä resurssi
Yhteiskuntaamme on kaksituhattaluvulla juurtunut näkemys rakennustyöläisistä jonkinlaisina keskenään vaihdettavissa olevina, nimettöminä tuotantoyksiköinä. Työntekijöiden pääluku on heidän laatuaan tärkeämpää. Rakentamisen tärkeät asiat, suunnittelu, sopimusneuvottelut, logistiikan valvonta, tapahtuvat toimistoissa. Työmaalla vain suoritetaan sovittu – edullisella miehityksellä, riittävällä laadulla.
Saksassa kaltaiseni viemärinrakentaja, Kanalbauer, aloittaa uransa opettelemalla muuraamaan viemärikaivon pohjan. Opiskelijoiden suoritukset ovat tarkasti mitoissaan, kauniisti muurattuja. Kun tällaisen pohjan päälle rakennetaan viemärikaivo, on helppo uskoa sen kestävän kaksisataa vuotta, kauemminkin.
Keskieurooppalaisessa rakentamisessa kädentaitoa vaativalle uralle edetään usein oppisopimuksella. Mestari-kisälli -järjestelmä siirtää uusille tekijäsukupolville osaamista ja kiltamaista ylpeyttä alasta ja ammattiyhteisöstä. Tällaisen sosiaalistumisprosessin kautta ammattiin vihityt nuoret rakentajat eivät taivu tekemään huonoa, edes maan alle piiloon jäävissä rakenteissa.
Kylmäpäistä osaamista
Tarvitsemme Suomessa kädentaitojen arvoa rakentamistyössä nostavan kampanjan. Suurta yleisöä ja alan ammattilaisia tulee muistuttaa siitä, mikä merkitys käsityöosaamisella on rakennetulle ympäristöllemme ja koko kansantaloudelle.
Me Helsingin katu- ja tietyömailla vilistävät huomiohaalarihahmot emme ole pienipalkkaisten pakertajien kasvotonta massaa. Olemme ammattilaisia, joilla on ymmärrystä materiaalien käyttäytymisestä, varmuutta soveltaa osaamista yllättävissä tilanteissa ja kylmäpäisyyttä liikutella tonnien painoisia elementtejä ahtaissakin tiloissa.
Meillä on käden ja silmän taitoja, joita oppii vain käsittelemällä puuta, terästä, betonia ja kiveä satoja päiviä, tuhansia tunteja.
It’s not nothing, niin kuin englanniksi sanotaan.
Rakkaudella rakennettu
Kaupunki-infran julkisia urakoita teetetään koko maassa yhä enemmän halvimmalla mahdollisella hinnalla. Jokainen veronmaksajan euro on tietenkin tärkeä – myös ne eurot, jotka koituvat kaupunkilaisten maksettaviksi, jos lopputuloksen laatu kärsii työvoiman halpuuteen keskityttäessä.
Huolimaton infrarakentaminen tuottaa korjausvelkaa jo ennen kuin kaivanto on ummessa. Ei ole yhdentekevää, kuinka viemärikaivon liitos on valettu, ajoradan pohja tiivistetty tai kuinka huolellisesti vesijohto on suojapeitetty.
Kaupunkitekniikan rakentamisen laatu ei ole vain näkymättömissä maan alla. Voimme opastaa jokaista kaupunkilaista katsomaan sihtikaivojen sijoitusta, reunakivilinjoja, pylväiden ja liikennemerkkien asentoa – ja vaatimaan parempaa. Onko raitiovaunupysäkin teräskaide viivasuora, kaartuuko noppakiveystä varten sahattu asfaltin reuna kauniisti?
Täyttääkö kaupunkimme katukuvan viimeistely helsinkiläisen samalla ilolla kuin jokin hänen kotinsa rakkaudella rakennettu ja kalustettu huonetila?
Mika Ripatti
Kirjoittaja toimii etumiehenä ja tekee katuja ja vesihuollon järjestelmiä Staran kaupunkitekniikan rakentajana.
Kuva: Mika Ripatti